Alkuperäinen Moccamaster Model68 tekee paluun

Käsityö, hieno design ja täydellinen kahvi kestävät aikaa. Moccamaster on osoittanut 50 vuoden aikana, että laatu ja kahvin hyvä maku eivät mene koskaan pois muodista. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia alkuperäinen, 50 vuotta sitten lanseerattu Moccamaster, kun retrohenkinen Model68 palaa markkinoille.

Moccamasterin tarina alkoi autotallista Hollannissa 1960-luvulla kun teollinen suunnittelija Gerard C.Smit perusti yhtiön valmistaakseen suunnittelemiaan tuotteita. 

Smit rakasti kahvia ja valmisti ensin kotikäyttöön innovatiivisen kahvimyllyn. Samaan aikaan hän työsti kahvinkeitintä, joka valmistaisi täydellistä kahvia - joka ainut kerta vuodesta toiseen.

Vuonna 1968 hän onnistui tavoitteessaan ja lanseerasi markkinoille aivan uudenlaisen kahvinkeittimen. Näin sai alkunsa Moccamasterin tarina. Nykyään Moccamastereita myydään ympäri maailmaa ja ikonisen suunnittelun ansiosta Moccamaster-kahvinkeittimiä löytyy myös MoMA Museum of Modern Art -museokaupasta New Yorkista.

Moccamaster tuo nyt 50-vuotisjuhlan kunniaksi markkinoille rajoitetun erän Model68 -kahvinkeittimiä, jotka on valmistettu alkuperäisen, vuoden 1968 mallin mukaan. 

Voit ostaa Model 68 -keittimen tästä

Laatu ennen kaikkea

Smitin lanseerattua Model68-kahvinkeittimen, Moccamaster kasvoi nopeasti ulos autotallista. Sen jälkeen tehdas on jatkanut tasaista kasvua vuosikymmenestä toiseen.

Moccamaster on silti pysynyt uskollisena Gerard C. Smitin motolle: ”jos se ei ole parasta, ei se ole kyllin hyvää.”. Se tarkoittaa, että Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan tarkkojen laatukriteerien mukaan: 

Jokainen Moccamaster-kahvinkeitin valmistetaan käsityönä ja testataan ennen kuin se saa lähtöluvan tehtaalta. Näin varmistetaan, että Moccamaster-kahvinkeittimen laatu kestää aikaa ja jokainen kahvikupillinen maistuu täydelliseltä.

Lämpövastus pitää kahvin keittoveden optimaalisessa 92–96 asteen lämpötilassa koko suodatusprosessin ajan. Veden ja kahvin suodatusaika on tarkalleen 4 - 6 minuuttia.

Ikoninen retro design ja yksityiskohdat  
Koska Moccamasterin tuotannossa noudatetaan yhä Smitin 50 vuotta sitten asettamia tiukkoja laatukriteerejä, on Model68 juhlavuoden mallissa ennallaan suurin osa alkuperäisen kahvinkeittimen ominaisuuksista:

Ikoninen retro design merkkivalolla ja valintakytkimellä, jonka avulla voit valita kahvikuppien määrän kahdesta neljään tai viidestä kahdeksaan kuppiin. Kahvinkeittimessä on myös älykäs lämpölevy, joka pitää valmiin kahvin tasaisen lämpimänä.

Suodatinprosessia ohjaavat yksityiskohdat ovat samat kuin alkuperäisessä kahvinkeittimessä - ja muissakin Moccamaster-malleissa. Niiden avulla varmistat, että kahvi maistuu aina yhtä hyvältä, olipa kyseessä ensimmäinen tai tuhannes kahvikupillinen!  

 

 

Takaisin luetteloon
Muita tarinoita
Legenda kahvin alkuperästä

Kahvin historia ulottuu hyvin kauas menneisyyteen. Ensimmäiset arkeologiset löydökset kahvipapujen käytöstä ovat noin 4000 vuoden takaa ja todistetta...

Loma-asunnot talvikuntoon

Ei ole epäilystäkään, emmekö me pohjoismaalaiset olisi koukussa kahviin. Kulutammehan täällä eniten kahvia koko maailmassa asukasta kohden. Moni me...